tiistai 27. maaliskuuta 2012

sirop de fraise

ostin tänään mansikanmakuista mehutiivistettä. olin aluksi hiukan epäileväinen, koska saman merkin appelsiini oli kuraa. avasin pullon ja sieltä tuoksahti sellanen kunnon makea tujaus mansikkaa vasten mun kasvojani, ja ajattelin, että voi helkura, tääkin on kuraa. lisäsin veden ja maistoin. mieleen tulvahti lapsuuden kesät, ku joi mansikkamehua ja sen jälkeen pisteli taas menemään. mä en kyl oikeesti muista olenko juonu lapsena mansikkamehua, mut tuli vaan mieleen lapsuudenkesät. :D okei ehkä hiukan keinotekonen toi maku, mut onnistuneempi kuin kyseisen tuoteperheen appelsiini. appelssiini? onse vissiin yhellä ässällä.


sitten, olin eilen outlet -kylässä. lähdin tosiaan etsimään kesävaatteita. mukaan tarttui Puman -takki hintaan 27e (lähtö:120e) ja huivi 18e (lähtö 35) sekä kahdet kengät yhteishintaan 18e. Takissa ei sinällään oo mitään vikaa, mutta kun se on selvästi kevät ja syystakki, että miksi ostaa moinen pusakka, ku muutenki tulee ongelmia ottaa kaikki mukaan täältä joskus sitten suomeen, onneksi keskustan kiinamarketti myy matkalaukkuja hintaan 50e. ja toiseks täällä elellään jo 20asteen paremmalla puolen. eli siinä mun kesävaateostot meni oikeen hyvin :D

siinä se roikkuu elottomana,
päälleni en laita ku paahtuisin siinä.
sen on sellane parka, kai :D

semmone rätti





maanantai 26. maaliskuuta 2012

rakkaudesta Ranskaan

tänää aamulla oli sellane fiilis, että jumanskekka! tää paikka on koti ja täällä on hyvä. tottakai Suomikin on koti, ja siellä on ihmisiä, joiden takia on mukavaa tulla takaisin. Voisitteko te kaikki ihanuudet opetella ranskaa ja muutetaan tänne. Täällä on lepposaa! välillä ehkä hiukan liiankin lepposaa, jos miettii suomalaisen silmin. ei kiire ikinä minnekään, asiat hoituu omalla painollaan -asenteet on välillä ärsyttäviä, mutta huomaan itessäkin jo sellasia piirteitä, ja se on pelottavaa, kun pitää tulla sinne suomalaiseen mekaanisesti toimivaan yhteiskuntaan, jossa ollaan ajallaan ja asiat hoituu, eikä niistä vaan puhuta.

Toisaalta kaupungista tekee asumisen arvoisen kaikki ihanat ihmiset, jotka on tukena ja turvana, ja soittaa voi kahville tai vaikka ihan vaan hengailemaan keskustaan. Kaupunki itsessään on pieni muuten, Suomen kaupungeista Rovaniemi osuu lähimmäksi kokonsa perusteella, ja Salo, mutta tää on ehdottomasti kauniimpi ku teollisuushelvetti Salo. ja jos lasketaan yhteen myös esikaupunkialueet niin asukasmäärällä huitaistaan ohi Turun. mun pitää oikeasti mennä joku päivä ottamaan kuvia tosta keskustasta, koska siellä on ihme puutaloja vierivieressä!

Kämppähehkutusta vielä loppuun. Saisinko Suomessa samanlaisen, tahdonTAHDONtahdonTAHDON. hiuka lähempänä keskustaa sitte, mutta muuten identtinen. Olen oppinut rakastamaan tätä kämppää. aluksi limenvihree seinä oli mielestäni hurjistuttava, mutta nyt jotenkin mieleni sopukoissa väri limenvihreä assosioi sanan kodin kanssa, ja jos suomessa joskus hankin pysyvän kodin, sinne tulee limenvihree seinä. Naapurit voisin laittaa vaihtoon. Pienikin kolahdus rappukäytävässä klo 21.00 jälkeen ja saan vihaisia sanoja päälleni, siitä miten sulkeä ovi oikein ja kädestä-pitäen-opastusta tähän. ja täällä on joku riitelevä-pariskunta, jonka riidat kuuluu meille asti ja ovet paukkuu ja kolisee. Me ei sentään aivan kanssa tapella. elellään ku parhaassakin platonisessa parisuhteessa. (AnniH olet silti parhain platoninen parisuhteeni, ikinä.)

heippa, mä lähen nyt shoppailemaan kesäkledjuja ja aurinkolaseja. HEJHEJ!

vilperi

Story of Sigismund Jean-Baptiste Pillu

Sigismund, kavereiden kesken Sig, Sigge etc, on siis pyöräni, jonka ostin viimeviikolla. Olen onnellinen myös maksetusta rakkaudesta. No perjantaina oltiin keskustassa Lynnin, Stefanien, Merlinin ja Kathin kanssa. ja naureskelin vitsillä (ja kateudesta) Lynnin pyörälle, joka oli halvempi ja tuotu Belgiasta tänne. Kyllä minäkin toisin vaikka mitä Suomesta jos ajomatka olisi nelisen tuntia. No itkupitkästä ilosta, koska lähdettiin polkemaan takaisin kotiin ja MITÄ! pyöräni kumi oli puhki. Karma, vanha tuttu, iski jälleen. Lauantaina sain pyörän kuitenkin tohtoriin, ja syyksi selvisi maailman pienin piikki, jostain kasvista. reaktio oli silleen, että wattöfak, koska Sig on maastopyörä. pitäis herran kestää enemmän iskuja ja kolhuja, mutta sitten maailman pienin, ehkä muurahaisen kokoinen piikki, saa sen sellaiseen tilaan, että ei paljoa ajella. No onnekseni pyörätohtori, korjasi takakumini hinnalla 7,95e, elikkä sikahalvalla, ja siihen meni vaan 2 tuntia!

Eilen oli myös BBQ residensseillä ja siellä oli valehtelematta 80-100 ihmistä! fiilis oli ku jossain minifestareilla. aurinko paisto, humalaiset espanjalaiset lauleskeli juomalaulujaan, poltettiin tupakkaa ja grillailtiin. AIJAIJAIJAIJ! siis parhautta. 

Steffi ja meikä, ja kattokaa mun valkeita kanankoipia!

Emily & Steffi

Lynn, se on paras! Autto mua lauantaina fillarin kanssa
ja huomenna Apple Storeen




Grillijuhlista jatkettiin illalla keskustaan, jossa törmättiin Annikaan ja Suviin, joka on kyläilemässä Annikalla. Käytiin Salsa Cafessa, jossa vanhanliiton vodka-appelsiinimehu kombo maksoi 5,50e! sieltä Barjoon, jossa juomat halvempia ja baarimikko ärsyttävä ja kp. Sitä ei edes kiinnostanu vaikka Lynn otti ite hanasta kaljaa, eikä maksanu. No positiivista meille. Siitä Amphiin, mihin miehet joutuvat maksamaan 5e sisälle naisten kipittäessä ilmaiseksi ohi. Amphissa törmättiin Terhiin ja Michelleen. Amphin meno oli kuivaa, joten tuttavalliseen Cottoniin tiemme vei. Cottonissa olikin kaikki tutut ja tuntemattomat. Lynn ei valitettavasti päässyt sisälle, ja sen aiheuttamasta surusta yritin pölliä hippien pöydästä Jack Daniels -pullon. Jäin kiinni, ja Terhi pelasti mut pinteestä selittämällä pojille, että me vaan siirrettiin sen, koska muuten se ois pudonnu. Tai Terhihän luuli näin, kunnes myöhemmin kerroin sille. :D

No kuitenkin Cottonista kotiin 4-5 aikaan aamulla. Ja menin hakemaan Sigismundia, ja surukseni huomasin, että etujarrut on paskana (luulin niin). Voitte vaan jokainen siellä ruutujenne ääressä kuvitella, miltä näyttää humaltunut meikäläinen ja pyöräntaluttaminen, kun etupyörä on jumittunut. Sen kanssa tapeltiin ja pyörittiin maassa ja naurettiin surkuhupaista tilannetta, kun herra oli vasta tullut korjauksesta, että nyt on sabotoitu. Suvi yritti myös korjata vikaa tunkemalla vinyylilevyä fillarin väliin (??porilaiset??). No aikani tapeltua, päätin jättää Siggen keskustaan ja tulla katsomaan vikaa hieman selväjärkisempänä. Tänään keskustassa ollessani yritin ennen mäkkäriä saada jarrupalaa paikalleen kaikin voimin ja ähelsin ja väänsin kaikin voimin. Ohikulkijat varmaan kuvitellu, että onpas typerä pyörävaras. Mäkkärin jälkeen, olin saanut uutta puhtia krapulapäivääni ja ilokseni sain kuin sainkin jarrupalan pois jumituksesta, noin kahden sormen voimalla :D. Tämän kanssa siis tapeltu useampaan otteeseen aikaisemmin.

Että näin täällä, mites teillä siellä? lupaan, että oli viimeinen humala-aiheinen postaus.

vilperi

lauantai 24. maaliskuuta 2012

maailman paskin muotiblogi(osuus)

Ranska, muodin mekka, C.Chanelin, muodin kuningattaren, kotimaa ja mitä muuta! näistä viboista syntyi minun ainut vaateaiheinen postaus, ellen sitten hehkuta Outlet -kylän halpojan hintoja tai muuta vastaavaa!

Mutta tosiaan, kesä tuli tänne yhtä yllättäin ku kakka krapula-aamuna. ja Suomi -lomallani, en tajunnut vaihtaa edes yhtä farkkuparia shortseihin. Tyhmyydestä kärsii koko ihminen, ja tällä kertaa kärsi myös farkut. Päätin siis, että farkut, jotka on mun vähiten lempparit täällä, saavat kärsiä tämän kohtalon. Farkuista tehtiin siis shortsit.

Olen hyvin tunnettu siitä, että en ole lahjakas Tee-Se-Itse -ihminen, vaan ostan yleensä kaiken jostain ja maksan mieluusti palveluista. Mutta päätin kokeilla.

Otin farkut, otin sakset, leikkasin lahkeet hieman polven alapuolelta pois, taittelin ruman leikkauspinnan pois, käytin silitysrautaa, jotta taittelukohdat/laskokset/miksiniitäkutsutaan pysyisi paremmin. JA  VOILÁ, C'EST TOUT! olivat kesän ensimmäiset shortsinin valmiit. ja älkää huoliko ostan kyllä täältä ihan oikeitakin shortseja, mutta hätäkeinot keksii.

siinä on siis Vilperin Les Pauvres -pants, eli köyhien housut,
mutta kun kaikki kuulostaa paljon paremmalta ranskaksi!

nyt minä valmistaudun grillailemaan noin 80 erasmusihmisen kanssa, asuntolan pihalla, ja juomaan kuin olisi juhannus konsanaan! 20 astetta ja vive la France!

-vilperi



tiistai 20. maaliskuuta 2012

soupe aux pois

MINUN - VILI BERNHARD MOISION, JOKA ON AINA VIHANNUT (PAITSI NÄLKÄISENÄ) HERNEKEITTOA, TEKEE TODELLA KOVIN MIELI HERNEKEITTOA JA SITTEN PALKINNOKSI SYÖDYSTÄ ANNOKSESTA PANNUKAKKUA HILLOSSA UITETTUNA!



hernekeittoa siis, tietty sitä opiskelijan ystävää, aitoa Jalostajan purkkihernaria. siihen kunnon setit sipulia ja turauksellinen sinappia. OLISIN ONNELLINEN. mutta tyydyn jääkaapista löytyvään ylikypsennettyyn kanaan, jonka ylikypsennän täällä aina (vahingossa), koska pelkään salmonellaa liiaksi. koska sitten lentää kakka ku varpusparvi ja ei ole muutenkaan kivaa.

terveisin,
 kokki3

easy life and healthy week.

hellurei ja hellät tunteet! kevät on tullut Ranskaan ihan tässä näin hupsista vaan. olen täpinöissäni, sillä kesä on jo ovella. keskiviikkona palauduin takaisin kotiin illalla 23.45, ja voin sanoa oli kiva tulla takaisin, vaikka Suomessakin oli ihan mahtavaa. torstaina ja perjantaina saatiin täällä nauttia yli 20asteen lämpötiloista ja olo oli kuin etelän lomalaisella, kun oli tullut kylmästä lämpimään! olen päättänyt, että kesä alkaa täällä jo huhtikuussa (mahtaakohan oikeesti, toivon ainakin) koska ilmat jo NYT lupailevat sitä. tämä tarkoittaa, että huhtikuun alussa opintotuen tai CAFin (ranskisKela) tukien rapsahtaessa tilille, menen ja ostan outletkylästä itselleni kesäkuteita! oishan voinut ottaa jotain viimekesän vaatekappaleitakin suomesta mukaan, mutta shoppailu on vaan kivaa ja sillä saa näitä vapaapäiviä kulutetuksi.

tällä viikolla ajattelin elää terveellisesti ja olla ryyppäämättä, paitsi lauantaina on myönnettävä itselleen vapaus, koska Annikalle tulee suomivieraita. olen kateellinen. mutta siis pitäähän suomalaisturisteille näyttää paikalliset nähtävyydet ja mestat. kukaan ei tunnu uskovan täällä, että en pysty olemaan tätä viikkoa terveellisillä elämän tavoilla ja Steffi nauraa jo valmiiksi, että torstaina tavataan tanssilattialla. NO WAY! nyt on moisionkoltiaisen aika ottaa itteään niskasta kiinni ja hiukan aikaa rauhoittua. onhan mulla vielä kolme kuukautta aikaa tehdä vaikka mitä, että jos nyt yhden viikon koittas olla terveellinen. kauheaa siis KOLME VIIDESTÄ JÄLJELLÄ! en kestä, vasta tultiin ja jännitettiin kakka housuissa ja nyt ollaan jo kotiuduttu ja kaikkea!

siinä eilinen ja tämän päiväinen ateria.
eli siis meikä on salaattilinjalla tän viikon! naapurin herrasmieskin tänään varotteli mua mun terveyden tilasta, ja sanos että pitäs polttaa ja syödä vähemmän. teki mieli lyödä sitä, mutta eihän vanhuksia viitti! jaksan vitsailla painostani, ja sitä saa kommentoida, mutta mieluusti leikkimielellä ja tutut. ei mitkään ranskalaisvanhukset! teki mieli sanoa, sille että itelläski on kaljamaha senkin läski, mutta en osaa ranskaan niin jouduin hillitsemään itseni.

JA NYT! ensimmäisiä kunnollisia kuvia asuinympäristöstä. kai?

takapihaa

kotikatu

liikenneympyrä, jossa pelkään lähes aina.

eriskummalliset puut

kotikadun kyltti (täällä kaikki kadut on nimety jonkun mukaan, tuoki heebo, joku kemisti)




mun ja Annikan risteys, jossa tavataan matkalla kouluun



pankki, jossa on myös osa yliopiston luokkatiloista

aamuisin tai iltapäivisin ostetaan tuosta hiukan savukkeita.

aikamoinen pläjäys kaikkea! mutta vielä hehkutan! matka on varattu kohteeseen ESPANJA (30.5.-12.6.) ja suunnitteilla Amsterdam (pariisista vaan n. 20e edestakas bussilla) sekä Normandia roadtrip 6.-9.4. ja DISNEY -reissu siirtyy toivottavasti parilla viikolla eteenpäin, joten sinne myös mahdollisesti pian. 

oon onnellinen

vilperi

p.s. tykkään tästä.



perjantai 16. maaliskuuta 2012

à la Finlande

kävin tossa viimeviikolla yhdessä erittäin eksoottisessa maassa lomailemassa, nimittäin SUOMESSA! oli huippua nähdä ihmisiä ja olla vaan, tavallaan, jos nyt ei lasketa sitä, että piti nähdä paljon kaikkia, ja kaikkia en edes ehtinyt. pahoitteluni. Oli hienoa käydä Turun opiskelijabileissä ja mahtavilla sitseilläkin vierailemassa! H-U-I-P-P-U-A! Suomesta on jotain kuva materiaalia, mutta koska kaikki tietää, miltä Suomessa näyttää, en lisää niitä tänne. 

Suomesta takasin tulin siis keskiviikkona ja matkustamisessa Turku-Troyes meni kevyet 14h! ekaks Turku-Köpis, jossa sitten hengailin 3,5h ja sitten Köpis-Pariisi, jossa seikkailin lentokentältä juna-assalle +odottelut, niin toiset parituntiset, koska olin sitten varannut viimeseen junaan liput, vaikka olisin ehtinyt 20vail ysiin lähtevään. Ja olin myös ehkä Turun asemalla turhan aikasin, mutta parempi aikaisin ku ei milloinkaan, noin lentojen kohdalla mietittäessä.

Eilen oli sitten koulua taas koko päivä ja oli kyllä nautinnollista tehdä jotain fiksua välillä. Illalla sitten oli jotkut kaikkien Troyesin koulujen kekkerit, jossain ihme hallissa, missä DJt soitti lavalla ja jengi tanssi ja joi kaliaa! Ei pitänyt aluks mennä, mutta onneksi menin, koska oli parhaat kekkerit mihin oon täällä osallistunut! Lisään kuvat myöhemmin, koska nyt on kiirus grillailemaan residensseille vaihtareiden kesken tonne 20asteen lämpötilaan! Tänään olen vain pihvi ja kokis linjalla. Huomenna luistelemaan (wtf, meikä luistelee! no pitää sitä suomipojan näyttää miten se hoidetaan :DDD)

-vilperi

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

one night in Paris.

Pariisissa oli mukavaa ja haluan ehdottomasti uudelleen käymään, mutta sitten ku on aurinkoista ja voi turistimaisesti piknikkailla esim. Eiffelin juurella nauttien samppakaljaa ja patonkia. Itsehän en laske itseäni turistiksi, koska olen virallisesti Ranskassa asuva opiskelija, joten turismi kauas pois minusta. Se on vaan kotimaan matkailua? eh.

(ja nyt kauan odotettuja kuvia Pariisista, jos siis osaan lisätä niitä tänne.)

meikää jännitti, ku unohdin leimata lippuni assalla

väsyneitä saksalaisia.

lisää väsyneitä matkalaisia. ei saksalaisia. tai ainakin niin väittävät.

päätin myös ottaa 1,5h junamatkasta kaiken irti ja lämmitellä terhiä

Junamatka Pariisiin alkoi 8h42 Troyesin juna-asemalta, joka on muuten hienompi ja isompi ku Turun assa, vaikka se on vaan läpikulkumesta. Herätys oli seiskan aikaan, ja Suomitiimi päätti lusikoida oikeen olan takaa Terhin residenssissä ennen matkaa, ku se perhana pääsi asumaan assan ja keskustan väliin (nimim. katkera-Moisio Chartreuxin ghettosta). Matkaa Troyes-Pariisi -akselilla on 150km ja matka taittuu junalla noin puolessatoista tunnissa. Hintaa junalipuille (hyvällä tuurilla) tulee noin 20e, jos on ajoissa varailemassa.

terhi ja päänsäryn estävä aamukaffe

matkalla ho(s)tellille

edelleen matkalla

ja matkalla

ja viimein löysimme 2-tähden ho(s)telimme

Matkaa Gare de l'Estiltä hotellille oli noin parisen kilsaa ja jalan se vei meiltä laukkuinemme ja muineen noin puolisen tuntia. Meinattiin kerran jopa eksyä, ku joku typerys on nimennyt kaks viereistä samaan suuntaan kulkevaa katua Passage Saint Sebastieniksi ja Rue Saint Sebastieniksi. Onneksi, joku mukava pariisilaisherra päätti auttaa meitä, ku yhdeksän vaihtaria huutaa ristiin, että sinne ei ku tonne. No onneksi itse en sortunut luulemaan Passage Saint Sebastieniksi, vaan tiestin, että nyt mennään vikaan. Naisilla on vaan joskus lujaakin lujempi tahto. No vihdoin löysimme ah-niin rakkaan majapaikkamme ja onnellisina saavutuksistamme, menimme sisään ja iloksemme saimme kuulla, että huoneet ovat valmiina hetken kuluttua. No siinä odotellessa, päätin ottaa aulan automaatista kokista, koska janotti sen 2kilsan seikkailun jälkeen. No yritin eka 2e kolikolla, ku kone sanoi Only 1,5€! ni luulin, että he haluavat kuppasella paperilapulla mainostaa ''halpaa hintaa''. Neljän euron jälkeen tajusinkin, että ei se kone anna mulle mitään! vastaanottosetä piti mua varmaan ihan typeränä tapauksena, mutta vamma-vilperi sai kun saikin kolansa (x2).

Huoneet hotellissa olivat - no hintaan, 28e/yö[sis. pakollinen aamupalamaksu 2e], nähden sitä mitä odottaa saattaa - ahtaita ja sisutus oli jämähtänyt 80-luvulle ja kylpyammeen reunat oli koristeltu homeenjäämillä. saatiin, myös nauttia pikkuyllätys näkymästä ikkunasta, josta alla havainnollistava kuva.

hotellihuone

pulujen hautuumaa

silmiähivelevä takapiha

Pariisissa sitten kierreltiin kaikki perusturistikohteet ja nähtävyydet Notre Damesta aina Louvreen ja Eiffelin kautta Arc de Triomphiin! Porukka oli loistava ja meillä riitti naurua ja hauskoja hetkiä! Bilettämässä en käynyt tällä kertaa, kun ei vaan jaksanu kumpanakaan iltana, koska laiskana ja pulskana koko päivän kävelleenä olin aika puhki (tiedän, pitäis varmaan liikkua enempi. vastaus: EN TAHO). Mutta muutenkin klubeille meneminen maksaa Pariisissa hiukan liikaa (15-50e +narikka +kalliit juomat 8e bisse), en tiedä, mutta itselläni ainakin olisi tossa ihan liikaa rahanmenoa yhdelle baari-illalle. Troyesissa kun pärjää 40e koko illan. 

jännä

bastille

söpö-annika

eiffelin hahmo

notredamen leikkipuisto

jatkoin yksin ku tytöt ei enää jaksanu

en nähny Quassimodoo


PONT NEUF (steffin mukaan joku kuuluisa silta)

hiljaa virtaa Van- SEINE!

sinne kaikki rakastavaiset laittamaan lukkonne

louvren lasikolmio (jonotusaika 5min)

monkku iha itte!


eiffel 3/4

Arc de Triomph

ite en suostuis ajamaan tual

pala Galerie Lafayetin kattoa

sellane viikonloppu. paljon näki uutta ja paljon jäi näkemättä (pitää siis varmaan vierailla uusiks). viikonlopusta alkoi myös talviloma joka kestää 10päivää, eli kelpaa mielestäni ihan hyvin ekan kuukauden päätteeksi. Tästä viikosta myöhemmin lisää ja nyt hyvää yötä! Lopuksi vielä iltojanne piristämään pikkuinen kuva.

keva-vilmu
ja viikonlopun teemamusiikkina Bonnie Tyleriä (en edes muista paljon noita hyräiltiin yhdessä ja erikseen):




ÖITÄ!
-vilperi