keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

België, Disneyland ja synttäripäivä

hellurei ja hellät tunteet! on sitten viime postauksesta vierähtänyt aikaa jo jonkin verran joten nyt tulee sitten oikeen olan takaa tekstiä!

1. Belgia

Nyt on sitten Belgiasta nähty yks kaupunki, eli Gent. Gent on hiukan isompi kuin Turku ja jotenkin rakennuksineen kauniimpi, mutta kaikki koristeellisetkin pytingit on graniittia, että harmautta riitti! Belgiaan lähdin ihan extempore lauantaina 14. päivä tätä kuuta, kun Lynn pyysi mua mukaansa tutustumaan kotiseutuunsa ja kattelemaan, onko se ruoho vihreämpää kuin Ranskassa. Belgiassa oli tosi mukavaa ja Lynnin perhe, varsinkin äiti, oli super mukava. Oli kiva nähdä, missä toinen viettää sitä ns. normaalia elämäänsä. Lynnin perhe on kokonaan flaamin (eli hollannin) kielinen ja se kieli on kyllä kutkuttavan hassun kuulosta et tekis mieli oikeesti opiskella. Se on sellane mikstuura englantia, saksaa ja ranskaa.

Belgiassa nautittiin yhteensä neljä päivää hyvää paikallista ruokaa (kiitos Lynnin äidille) kaiken maailman oluita mitä kuvitella saattaa, ja oluet oli pikkasen parempia kuin peruskoffi. Saahan noita belgialaisia oluita suomestakin, mutta ihan riistohintaan siihen nähden, mitä belgiassa niistä joutuu maksamaan. Käytiin myös maanantaina Hollannin puolella ja en ihmettele enää, miksi sitä kutsutaan ALANKOmaaksi, jos maan korkein kohta on 32m merenpinnan yläpuolella ja matalin jotain 5m ainaki alapuolella. Illalla käytiin  ulkoiluttamassa itteemme vielä viimesen lomapäivän kunniaksi, ennen ku oli aika palata takasin Troyesiin.

kuvia voi katsoa täältä (myös Facebookittomat)

siinä välissä ei oikeen tapahtunut mitään kummallista, ku oli to ja pe luentoja ni opiskelijabileet jäi siltä viikolta väliin, vaikka halua ois ollu (toisaalta ihan hyvä)

2. Disneyland

huhhuh! on kyllä onnellisin paikka maan päällä, en voi muuta sanoa! tuli ihan lapsuusajat mieleen ja teki mieli mennä viipottaa ja juosta pääkolmantena jalkana paikasta toiseen. Toisaalta on se paikka kaupallinen ja hyvin teennäinen, mutta silti, voi sitä onnen määrää, kun näki kaikki lapsuuden hahmot paraatissa kulkemassa ohi ja vilkuttamassa. Oltiin siis viime lauantaina Disneyssä ja lähdettiin aamuseiskalta ajelemaan bussilla kohti Disneymaata ja sitten takasin tultiin illalla 10 aikaan. Tarkotuksena oli ostaa joku pieni muisto itelle, mutta kaikki oli niin ylihinnoteltua, että päätin mieluummin syödä sen 13e hamppariaterian ku ostaa kahvikupin :D. ja toisaalta kuvat on muistoina tosta mahtavasta päivästä. Melkeen jokaseen disney satuun on joku liittyvä laite tms, missä voi vierailla. Oma lempparini Liisa Ihmemaassa oli laitettu Labyrintin muodossa! se oli huikeeta!

kuvia voi katsoa täältä (myös Facebookittomat) ja Disneylandista kuvat kertoo enemmän ku sanat, ja jokaisen pitäis se kokea!

3. SYNTTÄRIPÄIVÄ

Heräsin aamulla suht aikaseen silleen 10pintaan (minulle aikaseen huom!) ja keitin siinä onneissani pikkasen vanhempana sumpit! 1 aikaan päivällä oli treffit Annikan ja Emilyn kanssa keskustassa ja mentiin outletteihin ostelemaan kaikenlaista:

-Fossilin laukku
-T-Paita *3
-Niken collegehousut
-Niken kengät

Laukulla oli noista eniten hintaa, mut oon kuolannu sitä jo ekoista viikoista lähtien ja nyt se on mun! Se oli siis synttärilahja itselle ja ai että kun hän on kaunis! Sopivan kokonen viikonloppureissailuun!

Outlettien jälkeen tultiin keskustaan ja lähin kotiin syömään! Seitsämän aikaan tapasin Terhin sumpilla, mutta sen piti hakea Paolan luota muistitikku ryhmätyötä varten, ja Paola lupas keittää synttärikahveet jos käydään hakee jotain herkkuja kaupasta, ku sillä ei ollu kotona mitään. Kun saavuttiin Paolalle, ni siel olikin yllätysodottamassa ja kaikki kivat ihmiset! Olin ihan ällikällä lyöty! jotain pieniä aavistuksia mulla oli mutta en tosiaan arvannu, että näin kävis!!! :D olo oli ku jossain jenkkileffassa! SE OLI KIVAA! Kiitos vielä tytöille tästä kivasta päivän lopetuksesta!

PUAAH! kuukausi enään Ranskassa koulua ja alkaa jo suruttaa se ajatus, että täältä pitää tulla Suomeen ja töihin :( toisaalta pakko se on, koska ei rahat riittäis, mutta voisinko silti jäädä tänne näiden kaikkien mahtavien ihmisten kanssa, voisinko?

-vilperi22v

Ei kommentteja: