![]() |
metrilakuja tivolissa. huisi mesta. menen vielä ja voitan sen MacBook Pron! |
tänään oltiin siis vaihtareiden kanssa tivolissa, joka on tullu kaupunkiin kolmeksi viikoksi, ja laatu on pikkasen parempi ku suomalaisessa nimeltä mainitsemattomassa tivoliyrityksessä. laitteet oli ihan hulluja ja en tiedä, miks edes suostuin menemään kaikkista hurjimpiin (maailmanpyörään, ei vaines). mutta sinne on pakko päästä uudelleen hakemaan se adrenaliinihumala, josta varmaan vietän tällä hetkellä jotain hangover vaihetta, kun ei nukuta.
olen myös päättänyt siistiä blogini kirjoituksia, ja päivittää myös päivittäisistä asioista, enkä kerran viikossa, siitä, miten olen edellisviikolla juhlinut (lomallahan täällä ollaan, ja jollain se on ittesäkin väsytettävä, kun ei ole työarkea uuvuttamassa). eli teen siis niin sanotun blogielämäntapaparannuksen. << ei hajuakaan voiko tuollainen sanahirviö olla yhdyssana.
ensi viikonloppuna pariisiin. uskon, että viikonlopusta tulee mahtava ja päätin, että siitä kuvat tulevat vain ja ainoastaan tänne, eikä feisbuukkiin, sillä koukutan muutkin, kun äitini tähän blogiin. lupaan muutenkin yrittää parantaa kuvamäärääni, mutta ku se on kauheen noloo, jos näyttää turistilta kuvaillessaan kaikkia kirkon pylväistä linnunpönttöihin (kyllä yhdessä puistosa bongattu pulupönttö)
ai kauheeta, mulla on herätys 11.30 eli abauttiarallaa noin 4tunnin päästä, koska kello 13.00 pitää olla virkeänä ja jotenkin levänneen oloisena vuokraisännän perheen luona sunnuntailounaalla.
nytte se on Bonne Nuit, ja meikä yrittää sängyn kitinästä huolimatta saada unta palloon, että jaksaa huomennakin jotain touhuilla.
-vilperi
1 kommentti:
vili, mäkin haluan kuvia koska olen laiska enkä jaksa lukea miljoona riviä pitkiä tekstejä :) jipii odotan niitä innolla. pidä hauskaa
Lähetä kommentti