viikko mennyt taas ja olen kokonaan kaikessa ''kiireessä'' unohtanut päivittää blogiani. pahoittelut kaikille teille 0-1 lukijalle (kommentoikaa nii tiijän et lukeeko tätä koskaan ketään vai kirjotanko tätä vaan siksi, että Suomeen 5kuukauden päästä palatessani saan naureskella ja itkeskellä tapahtumille täällä)
Viikko oli tosiaan kiireinen. Kahdella koulupäivällä varustettu AHKERA viikko. no huomenna pitää olla ahkera, koska mun pitää sunnuntaina klo 12 mennessä palauttaa yhden ryhmätyön osio koulukaverille, joka kokoaa raportin yhteen. Sunnuntaina myös menemme juhlalliselle (?!) lounaalle vuokraisännän ja hänen vaimonsa luokse. onneksi klo 13, että aamulla saa nukkua pitkään ja sen jälkeen saa mm. varailla matkaa pariisiin. junaliput ostin jo, hintaa huikeat 26e, 12-25 -kortilla olisin säästänyt 5e, mutta itse korttihan maksaa sen 50euroa (tosin tiedän, että pitkällä aikavälillähän se ois fiksu hankinta, mutta ei ajatella niin pitkälle).
Oli myös kahdet bileet. (eli tekemistä riitti, eikä voi väittää etten olisi ehtiväinen tapaus) keskiviikkona Fuck the Valentine's -bileet ja yllätys sinällään, että jatkot oli perinteikkäässä Cotton Clubissa, johon kaikki vaihtarit tuntuu olevan hullaantuneita. Paikka on toisaalta kiva, mutta sopivan kokoinen max 100 hengelle, eikä yhdellekään enempää. Torstaina aamuna baarin jälkeen bussilla kotiin tullessani olin varmasti näky tuhannen tuiterissa töihin menijöiden keskuudessa. Rappukäytävässä törmäsin vielä seinänaapuriimme, joka niin armeliaasti aina suoltaa ranskaa ja yrittää viritellä keskustelua. joko sillä on muistihäiriö, tai se ei erota mua ja mun pitkähiuksista blondia kämppistä (osaa ranskaa) ja se aina selittää mulle ummet ja lammet. tai niin mä ainakin luulin torstai aamulla kännissä, että en pääse siitä eroon ku halusin vaan raahautua omaan narisevaan sänkyyni ja nukkua humalan pois. Herätessäni 10.00 en kyllä ollut kuoseissa raahautumaan 11.30 alkavalle saksan tunnille, vaan jäin kotiin suosiolla nukkumaan (ahkera, silti.)
Torstai päivä meni hyvinkin paljolti kotona selaillessa juutuubia ja darrajäädyttäessä. vihdoin ja viimein pääsin elämässäni uuteen vaiheeseen klo 18.30 ja päädyin suihkun kautta Leader Pricen viinihyllyille (=heaven), tai no naapurissa oleva leaderprice jättää kylmäksi, mutta se on oiva hätävara. Viinihyllyä paniikissa (bussien takia) edestakaisin seilaillessani, koin jonkun järkyttävän AHAAELÄMYKSEN ja päätin ottaa talon halvinta viiniä, myöhemmin selvisi, että halpa ei olekaan hyvää ja ota seuraavaksi suosiolla se 2,5e tuttu ja turvallinen viini.
Keskustassa päädyin Annikan kanssa Mäkin kautta Steffille ja Evalle, jossa vihdoin ja viimein karmaiseva totuus halvasta viinistäkin paljastui. S:n&E:n luota mentiin Korealaisten luo, jossa oli THE PARTY OF THE MONTH -alottelut. Jep jep, ranskalaiset ihmiset on yliherkkiä, koska TPOTM -bileissä piti yrittää ollaa suht hiljaa (hyvä yrittää, kun asunto täynnä meukkaavia latinoja), koska naapurit olivat jo valittaneet (kummastuttavaa, sillä yleensä soittavat suoraan poliisit) ja tietenkin haluttiin, että siellä oltas saatu olla pitkään. yllättäen poliisit saapuivatkin paikalle oikein 3hengen voimin puoliltaöin ja siirryttiin Manhattanille karnevaalikekkereihin. Manhattan on kyllä yks maailman oudoimmista baareista, mut tarjoaa kaupungin parhaimmat Mojitot. Manhattanilta Cottoniin, joka oli ihan liian ylikansoitettu, ja mulle tuli väenpaljoudesta ahdistus, ja olin kotona jo 04.00 (PÖYRISTYTTÄVÄÄ) ja meikän vakkaritaksi ei vastannut, ja olen syvästi pettynyt.
olen muunmuassa fiksuna poikana nukkunut viimeyön ikkunan auki ja vedosta johtuen, nyt on hiukan paikat jumissa.
ihmiset täällä on muuten parhaita, jos en ole vielä sitä maininnut.
HEI JA MUUTEN!
haluan uunilohivinkin, koska keskustan kauppahallin kalatiski on houkuttava! ja voiko uunilohen tehdä kookoskermaan? VINKKEJÄ ODOTELLESSA
myös ruisleipää ja salmiakkia ja Jägermaisteria (ranskan valtio ei vissiin välitä saksankielisistä viinaksista) saa lähettää osoitteeseen 35 rue Marcelin Berthelot, 10000 Troyes, FRANCE (ja siihen voi varmuudeks lisätä johonkin kohtaan, mikä mulle on vielä epäselvä (3éme étage ja residence N°32 tms)
-vilperi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti